Tulevaisuustaajuus-työpaja toi sisäministeriön koulutusuudistustyöryhmän tulevaisuusvisioihin kaivattua konkretiaa
Tulevaisuustaajuuden työkalujen avulla riskien ja vaarojen havainnointiin orientoitunut työryhmä onnistui visioimaan toivottavaa koulutustulevaisuutta, jossa hahmottuu uhkien lisäksi myös mahdollisuuksia. Tulevaisuustaajuus-työpaja valikoitui yhdeksi työryhmän tulevaisuustyön menetelmistä, sillä työryhmän suunnitteleman koulutusuudistuksen pitkän tähtäimen tavoitteet ovat vuosien 2030–2050 välisessä ajassa.
Tulevaisuustaajuus-työpaja auttoi Sisäministeriön koulutusuudistustyöryhmää hahmottamaan yhteistä suuntaa. Kuva: Pixabay
Sisäministeriön koulutusuudistustyöryhmä tekee valmistelutyötä, jossa terävä ja realistinen tulevaisuusajattelu on avainasemassa – ja juuri siihen he kokevat saaneensa Tulevaisuustaajuus-työpajasta työkaluja. Työpaja toi työryhmän tulevaisuusajatteluun esimerkiksi entistä enemmän konkretiaa, sillä Tulevaisuustaajuudessa he pääsivät työstämään juuri niitä asioita, jotka koulutuksen tulevaisuudessa hahmottuvat keskeisimmiksi. Työryhmälle laadukas tulevaisuustyö on välttämättömyys, sillä se suunnittelee parhaillaan pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan koulutusuudistusta, jonka tavoitteita on jopa 30 vuoden päässä.
– Tämä helpotti yhteistä suunnanluomista, mutta myös tulevaisuusvisiomme laadintaa. Saimme lisäksi välineitä teeman jatkotyöstöön työryhmän kanssa, ja aiommekin palata näihin teemoihin myöhemmin, sisäministeriön koulutusuudistustyöryhmän projektipäällikkö Susanna Sankala kuvailee.
Erityisen hyödylliseksi työryhmä koki sen, että koko työryhmä saatiin yhdessä keskustellen vahvistamaan yhteistä visiotaan tulevasta. Toisaalta työpaja muistutti työryhmää siitä, että tarkastakin visiotyöstä huolimatta tulevaisuus on todennäköisesti hyvin erilainen, mitä pystymme tällä hetkellä kuvittelemaan tai uskomaan.
– Emme voi tietää kaikkia villejä kortteja, mutta tulevaisuustyössämme voimme keskittyä siihen, mitkä meidän mielestämme ovat kaikkein tärkeimpiä asioita tulevassa koulutusjärjestelmässä.
Lisäksi työpajan avulla haluttiin auttaa uhkiin orientoitunutta työryhmää näkemään tulevaisuudessa myös mahdollisuuksia ja positiivisia käänteitä.
– Saatamme nimittäin varautumisen ammattilaisina olla välillä jumissa siinä, että näemme edessämme vain riskejä tai vaaroja. Mutta kun tulevaisuuden pystyy konkreettisemmin sanoittamaan ja/tai visualisoimaan, ne positiiviset ja toivottavat polut on myös mahdollista saavuttaa, Sankala visioi.
Tulevaisuutta pähkäillään enemmän tai vähemmän aktiivisesti myös monessa muussa organisaatiossa. Tulevaisuusajatteluun on kuitenkin usein vaikeaa saada riittävästi konkretiaa, jotta visiot tuntuisivat tarpeeksi realistisilta. Juuri tässä Tulevaisuustaajuus-työpaja voi tukea organisaatioita: se toimii ennen kaikkea lähtölaukauksena terävämmälle, tarkemmalle ja konkreettisemmalle tulevaisuustyölle.
– Meille esimerkiksi työpajan ”entä jos?” -pohdinta oli erityisen hyvä ajatustyökalu – on hyvä muistaa, että ihmiskunnan suuret ja pienet ideat ovat syntyneet tavasta ihmetellä.
Lisätietoa:
Mikko Poutala, koulutuspäällikkö, Suomen Palopäällystöliitto
mikko.poutala(at)sppl.fi
044 7225 112