
Liity jäseneksi!
Liittoon kuuluu lähes 2000 jäsentä, ja jäsenmäärä kasvaa jatkuvasti. Jäsenistömme muodostuu mm. pelastusalan päällystö- ja alipäällystötehtävissä toimivista sekä turvallisuusalan ammattilaisista, asiantuntijoista ja opiskelijoista. Myös yritykset ja yhteisöt ovat tervetulleita kannattajajäseneksi ja osaksi asiantuntijaverkostoa.
Miksi liittyä jäseneksi?
Konkreettista hyötyä Jaamme jäsenillemme tietoa alan uutuustuotteista, tutkimuksista, mielenkiintoisista koulutuksista ja kansainvälisestä toiminnasta. |
Valmiit verkostot ja mahdollisuus vaikuttaa Liittoon kuuluessa pääset osaksi laajaa asiantuntijaverkostoa ja pääset vaikuttamaan turvallisuusalan kehitystyöhön. Olemme vahvasti mukana mm. yhteiskunnallisen päätöksenteon valmistelussa ja keskustelussa. Liiton jäsenenä pääset vaikuttamaan mm. mitä pelastus- ja turvallisuusalan päätöksenteossa tapahtuu niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. |
Rahanarvoisia jäsenetuja Tarjoamme jäsenillemme Palopäällystöliiton ja yhteistyötahojen koulutustapahtumat jäsenhintaisina. Myös kumppanimme tarjoamista jäseneduista saat jopa tuhansien eurojen hyödyn. Säästät huomattavasti mm. vakuutus-, polttoaine-, majoitus- ja matkustuskustannuksissa. Lisätietoja eduista löydät täältä: jäsenedut |
Yhteisöllistä järjestötoimintaa Järjestämme vuosittain jäsenille erilaista järjestötoimintaa, kuten Palopäällystömaratonin, MC Fire Officer -kokoontumisajot ja Palopäällystögolf. |
Valitse mieleisesi jaosto
Jäseneksi liittyessä sinun tulee valita mielenkiintosi mukaan mihin liiton kuudesta jaostosta haluat kuulua. Tutustu jaostojen toimintaan alla olevien linkkien kautta ja valitse mieleisesi:
- Hallinto ja tukipalvelut
- Pelastustoiminta
- Riskienhallinta
- Vapaaehtoispalokuntatoiminta
- Varautuminen ja väestönsuojelu
- Yritysturvallisuus
Jäseneksi hyväksyminen ja jäsenmaksu
Jäsenhakemuksesi käsitellään yhdistyksen liittohallituksessa. Liittohallitus kokoontuu 3 – 6 kertaa vuodessa, joten virallinen jäseneksi hyväksyminen vie jonkin verran aikaa. Jäsenedut astuvat kuitenkin heti voimaan, kun hakemus saapuu liiton toimistolle.
Jäsenmaksu lähetetään postitse hyväksymispäätöksen ja jäsenkortin mukana. Palopäällystöliiton jäsenyys maksaa 39 € vuodessa. Opiskelija- ja eläkeläisjäsenyys on 19,50 € vuodessa.