Opetusalan turvallisuuspalkinto
Opetusalan turvallisuuspalkinto
Vuonna 2005 opetusalan turvallisuustoiminnan edistämiseksi perustetun turvallisuuspalkinnon taustalla on Suomen Palopäällystöliitto yhdessä Opetushallituksen, OAJ:n, Suomen Rehtorit ry:n, aluehallintovirastojen, Pelastusopiston, Helsingin pelastuskoulun ja SPEK-ryhmän kanssa.
Opetusalan turvallisuuspalkinnon tarkoituksena on paitsi palkita hyvistä suorituksista myös kannustaa muita toimimaan turvallisuuden eteen.
Palkinnon myöntäminen
Opetusalan turvallisuuspalkinto myönnetään esimerkillisestä onnettomuuksien ehkäisytyöstä, tapahtumasta tai toiminnasta, jolla on estetty tai rajoitettu vahinkojen määrää, ansiokkaasta toiminnasta opetusalan turvallisuuden kehittämiseksi tai alan turvallisuutta edistävän laitteen, toimintatavan tai vastaavan kehittämisestä. Turvallisuuspalkinto myönnetään yhteisölle.
Lisäksi voidaan myöntää tunnustuspalkintoja henkilöille, työryhmille, yrityksille, yhteisöille tai laitoksille.
Turvallisuuspalkinto ja tunnustuspalkinnot luovutetaan vuosittaisen Opetusalan turvallisuusfoorumin yhteydessä.
Lisätietoja
Tomi Timonen, koulutusjohtaja, Suomen Palopäällystöliitto
tomi.timonen@sppl.f, 044 733 4112