Etusivu > Onnettomuuksien ehkäisyn suunnitelmaohjeen laadinta -hanke

Onnettomuuksien ehkäisyn suunnitelmaohjeen laadinta -hanke

Hanke päivittää pelastuslaitosten valvontasuunnitelmaohjeen nykyaikaiseksi onnettomuuksien ehkäisyn suunnitelmaohjeeksi sekä laatii ohjeen tueksi suunnitelman mallipohjan. Hankkeessa huomioidaan pelastuslaitosten nykyiset suunnitelmat, suunnitelmapohjat sekä mahdolliset laitoskohtaiset ohjeet. Hankkeelle keskeistä on osallistaa pelastuslaitosten kumppanuusverkoston asiantuntijaverkostoja ja osallistua pelastuslaitosten vuosisuunnitelmien laadintaan tiedon keruun sekä toimintatapojen yhdenmukaistamisen näkökulmasta jo hankkeen aikana.

Hankkeen tausta

Yhteiskunnan kehittyessä aikaisempaa asiakaslähtöisemmäksi myös pelastuslaitokset ovat vaiheessa, missä perinteikästä onnettomuuksien ehkäisyn työtä on tarpeen kehittää, yhdenmukaistaa sekä arvioida kokonaisuutena. Pelastuslaitosten onnettomuuksien ehkäisyn työssä, toimintamalleissa sekä hallinnollisissa prosesseissa on edelleen huomattavia eroja, vaikkakin toimintamallien yhdenmukaistamista on ansiokkaasti tehty pelastuslaitosten kumppanuusverkostossa. Yksi keskeinen syy eriäville toimintamalleille on vanhentunut valvontasuunnitelma-ohje, joka on laadittu vuonna 2012 avustamaan pelastuslaitoksia valvontasuunnitelman laadinnassa (pelastuslaki 379/2011 79 §).

Ohjeen päivityksen tarve nostettiin esille vuonna 2023 kumppanuusverkoston alaisessa valvonnan asiantuntijaverkostossa, koska aikaisempina vuosina oli käynyt selvästi ilmi, että pelastuslaitokset laativat suunnitelmansa hyvin eri tavalla. Osa pelastuslaitoksista laatii ainoastaan valvontasuunnitelman, osa myös erillisen turvallisuusviestintäsuunnitelman, kun taas osa laatii isomman suunnitelmakokonaisuuden, joka sisältää kaiken pelastuslaitoksen toteuttaman onnettomuuksien ehkäisyn työn. Suunnitelmaa kutsutaan onnettomuuksien ehkäisyn suunnitelmaksi, vaikka lainsäädännössä sitä ei sillä nimellä tunnisteta. Lisäksi osa pelastuslaitoksista laatii vielä erillisen kemikaalivalvonnan suunnitelman, johon sisällytetään erilliset kemikaalilainsäädännössä pelastusviranomaiselle osoitetut valvottavat asiat.

Pelastuslaitoksille on keskeistä suunnitella onnettomuuksien ehkäisyyn liittyvät työt samalla tavalla, jotta myös valtakunnallinen arviointi sekä vaikuttavuuden osoittaminen on mahdollista tehdä vertailukelpoisesti.

Hankkeen tavoitteet

Hankkeen keskeisinä tavoitteita on luoda onnettomuuksien ehkäisyn suunnitelman laatimisessa avustava suunnitelmaohje sekä suunnitelman mallipohja. Lisäksi hankkeen tavoitteena on jalkauttaa suunnitelmaohjeen sisältöjä pelastuslaitosten käyttöön jo hankkeen aikana.

Hankkeen resurssointi

Hanke toteutetaan Palosuojelurahaston myöntämällä erityisavustuksella. Hankkeelle palkataan hankepäällikkö, joka työskentelee päätoimisesti hankkeen parissa. Suomen Palopäällystöliitto toimii hankepäällikön työnantajana.

Pelastuslaitokset osoittavat hankkeelle yhteensä noin puoli henkilötyövuotta henkilöresurssia. Henkilöresurssi muodostuu Kumppanuusverkoston asiantuntijaverkostoista asetetusta työryhmästä, jota hankkeen projektipäällikkö pystyy hyödyntämään parhaaksi katsomallaan tavalla. Työryhmän tavoitteita ei työsuunnitelmassa rajata, mutta keskeisin ajatus on, että työryhmä toimii projektipäällikön tukena sisällön koostamisessa, kommentoinnissa, iteroinnissa sekä ideoinnissa esimerkiksi työpajatyöskentelyn muodossa. Lisäksi työryhmään kuuluvat henkilöiden vastuulla on ensisijaisesti kutsua hankepäällikkö mukaan pelastuslaitosten vuosisuunnitteluprosesseihin sekä tuottaa hankepäällikölle tarvittavat lähtötiedot nykyisistä suunnittelukäytänteistä.

Hankkeelle nimetään projektiryhmä, johon Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston Turvallisuuspalvelut nimeävät jäsenet. Projektiryhmän kautta yhteistyö pelastuslaitosten kanssa on tiivistä ja säännöllistä.

Hankkeelle nimetään myös ohjausryhmä, johon pelastuslaitosten edustajien lisäksi nimetään edustajat myös pelastuslaitoksia ohjaavista ja valvovista tahoista. Hyvä yhteistyö em. tahojen kanssa on välttämätöntä hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Hankkeen aikataulu

1.1.2025 – 31.12.2026

Palosuojelurahasto