Etusivu > Tietoa meistä > Organisaatio > Sopimuspalokuntatoiminta-jaosto

Sopimuspalokuntatoiminta-jaosto

Sopimuspalokuntatoiminta-jaosto on Palopäällystöliiton toiseksi suurin jaosto. Jaoston tavoitteena on edistää ja kehittää palokuntien vapaaehtois- ja sopimuspalopäällystön täydennyskoulutusta, sekä osaltaan myös toteuttaa sitä. Jaosto edistää myös vapaaehtoispalokuntien yhteistyöverkostoja ja vapaaehtois- sekä sopimuspalopäällystön verkostoitumista. Yhteistyö on tärkeää muun muassa liiton muiden jaostojen ja muiden alan järjestöjen (mm. Suomen Sopimuspalokuntien Liitto, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö) kanssa.

Jaosto vaikuttaa vapaaehtois- ja sopimuspalokuntien asemaan antamalla lausuntoja ja tekemällä aloitteita sekä osallistumalla pelastustoimen ja maakuntauudistusta koskevaan keskusteluun. Jaosto tukee palokuntien päällystöä em. muutosten johtamisessa mm. koulutusta kehittämällä.

Suomen Palopäällystöliitto on Federation of the European Union Fire Officer Associations (FEU) jäsen, joka toimii yhteistyöjärjestönä eri maiden palopäällystöliitoille. FEU:n toiminnan kautta jaostolla on mahdollisuus vaikuttaa pelastustoimen asioihin myös kansainvälisellä tasolla. 

Sopimuspalokuntatoiminta-jaoston tavoitteena on:

  • Vapaaehtoisen palopäällystön täydennyskoulutuksen kehittäminen ja järjestäminen sekä palokuntien Suomen mestaruuskilpailun järjestäminen
  • Pelastustoimen ja maakuntauudistusten vaikutusten arviointi vapaaehtoispalokuntatoimintaan.
  • Vapaaehtoisen palopäällystön identiteetin vahvistaminen, pelastusalan vapaaehtoistoiminnan arvostuksen kasvattaminen ja palokuntakulttuurin edistäminen.


Neljän Feeniksin Kilta

Neljä keltaista vaakunaa vierekkäin. Kaikissa sama kuva feenixlinnusta siivet levällään auki.

Neljän Feeniksin Killan tarkoitus on saattaa yhteen aktiivit ja ei enää niin aktiivit palokunnanpäälliköt, puheenjohtajat ja eri Palopäällikköseminaarin suorittaneet sekä vaalia palokuntalaisuuteen kuuluvaa yhteisöllisyyttä. Jäseneksi voi hakea Palopäällystöliiton jäsen, joka on toiminut palokunnanpäällikkönä tai palokuntayhdistyksen puheenjohtajana tai on osallistunut jollekin Palopäällystöliiton Palopäällikköseminaareista.

  • Yhdysside palokuntatoiminnassa aktiivisesti mukana toimivien ja aktiiviset tehtävät jo jättäneiden välillä.
  • Sopimuspalokuntien päällikön tai puheenjohtajan tehtävissä toimiville henkilöille sekä Sopimuspalopäällikköseminaarien osallistujille.
  • Killan tehtävänä on myös koota ja ylläpitää palokuntatoiminnan historiallisia perinteitä ja vaalia yhteisiä palokuntamuistoja.
  • Vuonna 2017 perustettu Vapaaehtoispalokuntatoiminta-jaoston yhteisö. Jaoston nimi on vuodesta 2026 alkaen Sopimuspalokuntatoiminta-jaosto.

Jäsenhakemukset

Jäsenhakemukset sekä lisätietopyynnöt kiltakomentaja Juha Kylmälälle sähköpostitse juha.kylmala(a)riihimaenvpk.fi.