Osaavin turvallisuuden tekijä – yhteistyössä!

Suomen Palopäällystöliitto kehittää jäsenistönsä osaamista ja ammatillista yhteisöllisyyttä sekä toimii asiantuntijana yhteiskunnan turvallisuuden edistämiseksi.

kaksi pelastuslaitoksen työntekijää työskentelevät tietokoneella pelastuslaitoksen tiloissa.

Koulutukset

  • Kaikki

Tutustu toimintaamme

piirretty jäävuori

Turvallisuuskoulutuspalvelut

Tuotamme laadukkaita ja käytännönläheisiä turvallisuuskoulutuspalveluja räätälöidysti yrityksille sekä yhteisöille. Löydät ne LuoTurvallisuutta.fi-sivustolta.

SPPL:n kouluttaja kouluttamassa tieliikennepelastamista.

Pelastus- ja turvallisuusalan koulutukset

Järjestämme vuosittain kymmeniä koulutuksia ja seminaareja pelastus- ja turvallisuusaloilla työskenteleville.

Kaksi asemapuvussa olevaa pelastuslaitoksen henkilöä juttelevat keskenään paloautoja taustalla.

Asiantuntijatoiminta

Teemme lausuntoja ja esityksiä, osoitamme edustajia, ylläpidämme toimikuntia, edistämme hankkeita ja vahvistamme kansainvälistä toimintaa pelastusalan kehittämiseksi.

Ajankohtaista

Miksi parvekkeilla on syttynyt huomattavan paljon tulipaloja viime aikoina?

Parvekkeilla syttyvien tulipalojen yleisimmät syyt liittyvät tupakointiin, ruoanlaittoon ja grillaamiseen, sähkölaitteisiin sekä huolimattomaan avotulen käyttöön. Palon nopea leviäminen johtuu usein siitä, että parvekkeille on varastoitu helposti syttyvää materiaalia, ja tuuli voi voimistaa liekkejä hetkessä. Lisäksi joissakin tapauksissa parvekkeiden rakenteissa on havaittu olevan puutteita ja virheellisiä rakenteita. Näitä ovat lähinnä puutteellisesti tiivistetyt rakenteiden läpiviennit, joiden kautta palokaasut pääsevät leviämään ja levittämään paloa rakennuksessa nopeasti. Suomen Palopäällystöliitosta muistutetaan turvalliseen parvekkeiden käyttöön.
Lue lisää

Haemme HANKEPÄÄLLIKKÖÄ

Arvioiva valvontamenetelmä ARVI 2.0 -hankkeeseen. Hankepäällikkönä vastaat Palosuojelurahaston rahoittaman hankkeen työsuunnitelman mukaisesta toteutuksesta yhteistyössä Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston ja pelastuslaitosten kanssa. Hankkeen keskeisinä tavoitteina on valtakunnallisen Arvioivan…
Lue lisää
Nordisk studievecka

Hae Pohjoismaisen palopäällystön opintoviikolle

Pohjoismaiselle palopäällystön opintoviikolle haetaan osallistujia. Opintoviikko järjestetään tänä vuonna Aarhusissa Tanskassa 14.–18.9.2026. Hae mukaan viimeistään 29.5. Osallistuminen Mukana opintoviikolla on osallistujia Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja…
Lue lisää

Uusi kanava lumivyöryhavaintojen ilmoittamiseen

Pelastustoimi on ottanut käyttöön uuden kanavan lumivyöryhavaintojen ilmoittamiseen, kun kenellekään ei ole sattunut mitään eikä ketään ole vaarassa. Pelastustoimi.fi -sivuilla oleva lomake tarjoaa selkeän ja yhdenmukaisen tavan välittää viranomaisille tietoa havaituista lumivyöryistä, mikä tukee tilannekuvaa, turvallisuusviestintää ja onnettomuuksien ehkäisyä. Jos lumivyöryn havaitsija on epävarma, onko ketään vaarassa, niin hänen tulee soittaa 112, kuten aiemminkin.
Lue lisää
Palopäällystö 1/2026. Suomen Palopäällystöliiton jäsenlehti.

Lue uusi Palopäällystö-lehti 1/2026

Kevään 2026 Palopäällystö-lehden teemana on yhteistyö. Lue lehdestä esimerkiksi näistä aiheista: Anna palautetta Otamme mielellämme palautetta jutuista sekä juttuideoita. Erityisesti vinkit pelastusalalla toimivista henkilöistä lehden…
Lue lisää
Tallennetut webinaarit ja koulutukset