Uutiset

Etusivu > Uutiset > Haemme koulutuspäällikköä

Pelastajapukuisia henkilöitä leikkaamassa autoa auki. Kuvassa lähimpänä on selin henkilö, jonka takissa lukee Suomen Palopäällystöliitto.

Haemme koulutuspäällikköä

Haemme joukkoomme kehittämisestä ja uudistamisesta kiinnostunutta koulutuspäällikköä vastaamaan pelastustoimen henkilöstön koulutuksen suunnittelusta ja toteuttamisesta. Hae viimeistään 30.9.

Koulutuspäällikön tehtävät

Koulutuspäällikkönä vastaat pelastustoimen henkilöstölle suunnatun koulutuksen suunnittelusta ja toteuttamisesta osana liiton koulutustiimiä ja yhteistyössä asiantuntijatoimikuntien ja -ryhmien kanssa. Osallistut tiiviisti myös liiton muiden palveluiden suunnitteluun ja toteuttamiseen yhteistyössä muun henkilökunnan kanssa. Sinulla on aktiivinen työote erityyppisten sidosryhmien kanssa.

Tehtävässä korostuu moniulotteinen ja tulevaisuussuuntautunut ymmärrys pelastus- ja turvallisuusalasta, osaamisen edistämisestä, tutkimus- ja kehittämistoiminnan merkityksestä sekä yhteiskunnallisesta kehityksestä.

Millä vakuutat meidät?

Hyvä lähtökohta on, että Sinulla on pelastusalan päällystötutkinto. Tai vaihtoehtoisesti Sinulla voi olla alipäällystö- tai pelastajatutkinto, jonka lisänä tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto.

Sinulla on jo kokemusta pelastusalan vastuullisista tehtävistä ja osaamisen kehittämisestä. Eduksi katsotaan kokemus koulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta.

Olet oma-aloitteinen ja tavoitehakuinen vastuunkantaja, mutta myös hyvä tiimipelaaja. Sinulla on erinomaiset vuorovaikutustaidot ja kehittämisen intoa. Hallitset monia samanaikaisia työtehtäviä. Sinulla on vahva halu kehittää niin omaa, liiton kuin alankin osaamista. On hyvä, jos suomen lisäksi pärjäät myös englanniksi ja ruotsiksi.

Miksi Palopäällystöliitto?

Suomen Palopäällystöliitto toimii vahvalta pelastusalan arvopohjalta: inhimillisesti, ammatillisesti ja luotettavasti – yhteistyössä. Jos tahdot tehdä merkityksellistä työtä alan osaamisen ja yhteisöllisyyden sekä yhteiskunnan turvallisuuden puolesta, tämä voi olla juuri Sinun seuraava työpaikkasi.

Tarjoamme Sinulle vastuullisen ja monipuolisen työn pelastusalan näköalapaikalla. Sinulle tarjoutuu erinomainen mahdollisuus kasvattaa omaa ammattitaitoasi, verkostoitua ja vaikuttaa alan kehitykseen.

Toimipaikkasi sijaitsee Helsingissä, ja noin puolet työajasta on mahdollista tehdä etänä. Tehtävä on vakinainen, ja aloituspalkka on 3 800–4 200 €/kk koulutuksestasi, osaamisestasi ja kokemuksestasi riippuen. Käytössämme on lounasetu ja halutessasi myös polkupyörä- tai työmatkalippuetu. Aloitus työssä on sopimuksen mukaan, mielellään marraskuun alussa.

Lisätiedot ja hakeminen

Lisätietoja tehtävästä antaa koulutusjohtaja Tomi Timonen p. 044 733 4112.
Varmimmin tavoitat hänet torstaina 21.9. klo 9–16, perjantaina 22.9. klo 12–16 ja tiistaina 26.9. klo 13–16.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi viimeistään 30.9.2023 osoitteeseen tomi.timonen@sppl.fi. Haastattelu pyritään järjestämään mahdollisimman pian.


Suomen Palopäällystöliitto kehittää turvallisuusalan, ennen kaikkea pelastusalan henkilöstön ammatillista osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä toimii asiantuntijana yhteiskunnan turvallisuuden edistämiseksi. Järjestämme vuosittain noin sata koulutustilaisuutta jäsenillemme ja sidosryhmillemme, annamme lausuntoja sekä kehitämme pelastusalaa turvallisuutta yhdessä 2 000 jäsenemme kanssa.


Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *